Ny Tidin julkaisemia kirjoja:


Runoilijakalenteri  Ny Tids Poetkalender 2009

Pohjoismaisessa kulttuurikeskustelussa ovat aika ajoin esillä runouden aseman kaventuminen ja sen synkät tulevaisuudennäkymät. Ny Tid-lehti haluaa vuoden 2009 runoilijakalenterillaan nostaa näkyville nuorta vahvaa ja elinvoimaista runoutta. Runoilijat ja kirjailijat ovat olleet lehden olemassaolon ajan sen kantavia voimia ja monen kirjoitustyö on käynnistynyt juuri tässä lehdessä. Tähän maineikkaaseen joukkoon kuuluvat muun muassa Vivi-Ann Sjögren, Kjell Westö, Monika Fagerholm, Tove Jansson ja Jörn Donner. Nyt Suomen useimmin ilmestyvä kulttuurilehti  Ny Tid haluaa tuoda esille nuoria runoilijoita. Samalla lehti haluaa näkyä Pohjoismaissa vierailemalla erilaisissa tapahtumissa.

Seinäkalenteri koostuu kahdestatoista kirjailijavalokuvasta ja jokaisen runoilijan kalenteria varten kirjoittamasta ja vuodenaikaan liittyvästä runosta, joita on yksi jokaiselle kuukaudelle.

Kalenteria lähetetään suomalaisille ja ruotsalaisille tiedotusvälineille ja sitä myydään kirjamessuilla ja kirjakaupoissa syksyllä 2008. Ny Tid julkaisee joka kuukausi vuoden 2009 laajan, ”kuukauden runoilijan” haastattelun.

Vuoden runoilijat valinneeseen työryhmään ovat kuuluneet kirjailijat Katarina Gäddnäs, Heidi von Wright ja Catharina Gripenberg. Ny Tidistä kalenterityöhän ottavat osaa päätoimittaja Solveig Arle ja tuottaja Bitte Westerlund. Työryhmän muut jäsenet ovat valokuvaaja Charlotta Boucht ja muotoilija Eva-Jo Hancock mainostoimisto Aprilista Maarianhaminasta.

Tiivis formaatti, korkeatasoinen paperi, uudenlainen "villi" taitto ja omaperäiset kuvat nostavat esille kaksitoista runoilijaa, jotka johdattavat meidät uuteen kuukauteen kaksisivuisessa, seinälle ripustettavassa kalenterissa. Sen koko on 30 x 30 cm. Charlotta Boucht on kuvannut runoilijat eri ympäristöissä, kuukaudesta riippuen kuvat ovat mustavalkoisia tai värillisiä. Paperi on kuvat hyvin esille tuovaa vahvarakenteista mattapaperia. Kalenteriosa tehdään käsin kiinalaisella musteella, jonka jälkeen se painetaan. Ruudukkojen sijasta kalenterissa on runsaasti tilaa päivittäisille muistiinpanoille ja muistutuksille.

Kalenterin on tarkoitus ilmestyä valmistua 3. syyskuuta  jolloin Ny Tid järjestää julkistamisjuhlat G 18 kultturitalon kellariholveissa. Kalenteri  julkistetaan Malmössa 18. syyskuuta sikäläisen Stanza-runotapahtuman yhteydessä ja seuraavaksi Göteborgin kirjamessuilla syyskuun lopussa. Runoilijahaastattelut julkaistaan Ny Tidissä vuoden 2009 aikana Kuukauden runoilija-sarjana.   

tiedustelut: tuottaja Bitte Westerlund puh 050-5003699, bitte@nytid.fi

projektin vetäjä Katarina Gäddnäs puh 040-3543311

 


Tove Janssonin ensimmäinen muumisarjakuva Jorden Går under englanniksi

 ©Moomin Characters™

Ny Tid-lehteä kustantava Tigertext on julkaissut kirjan Moomintroll and the End of the World. Tove Jansson’s first Moomin comic strip plus essays on her life and work. Kirjan on alkuperäisestä Jorden går under! Den första muminserien i Ny Tid 1947-1948-teoksesta englannintanut Peter Marten, sen ovat toimittaneet Anna Rotkirch ja Trygve Söderling. Suomeksi kirja on ilmestynyt nimellä Maailmanloppu tulee!

Kaikkien painosten ulkoasusta vastaa Lena Malm. Kirjoihin sisältyy Tove Janssonin kirjoitus ystävästään päätoimittaja Atos Wirtasesta, Juhani Tolvasen katsaus ajan sarjakuvamaailmasta ja Henrika Ringbomin Tove Jansson-haastattelu vuodelta 1984.

Englanninkieliseen laitokseen liitetään lisäksi Kristina Rotkirchin essee sodan ja katastrofien historiallisesta yhteydestä Tove Janssonin varhaisissa teoksissa.

Atos Wirtasen aloittaessa Ny Tidin päätoimittajana 1947 hän pyysi ystävältään Tove Janssonilta lehteen sarjakuvaa. Jansson ryhtyi toimeen ja piirsi kirjansa Kometjakten pohjalta viikoittain kuuden ruuduin sarjakuvastripin. Mumintrollet och jordens undergång-sarjaa julkaistiin Ny Tidissä perjantaisin 3.10.1947 – 2.4.1948. Viime vuonna tuli siis kuluneeksi 60 vuotta sarjakuvan julkaisun aloittamisesta, sitä julkaistiin kaiken kaikkiaan 26 osaa.

Lontoolainen The Evening News-lehti alkoi syyskuussa 1954 julkaista muumisarjakuvaa ja näitä sarjakuvia on julkaistu eri puolilla maailmaa ja niillä on ollut miljoonia lukijoita yli neljässäkymmenessä maassa. Muumisarjakuva on edelleen maailman menestynein suomalainen sarjakuva. Kaikki alkoi siis Ny Tidissä.

Tigertext on saanut Tove Janssonin ensimmäisen sarjakuvan Mumintrollet och jordens undergång kansainväliset oikeudet Moomin Characters-yhtiöltä ja se aikoo levittää sitä myös muille kielille.

”Kirja on ihana ja nostalginen!” (Me naiset)

 

 


 

Maailmanloppu tulee! - Tove Janssonin ensimmäinen muumisarjakuva Ny Tid - lehdesssä 1947-48


Tove Janssonin Muumi-harvinaisuus kirjaksi

Tove Janssonin ensimmäinen muumisarjakuva on julkaistu kirjana, suomeksi nimellä Maailmaloppu tulee!

Suomenruotsalaisessa Ny Tid -lehdessä 1947-1948 ilmestynyt sarjakuva toi
ensi kerran muumihahmot sarjakuvan muotoon. Lehden päätoimittaja Atos
Wirtanen tilasi Tove Janssonilta sarjakuvan lehtensä nuorten nurkkaan.

Tove Jansson päättti tehdä muumisarjakuvan, jonka aiheeksi hän valitsi
edellisenä vuonna ilmestyneen kirjansa Muumipeikko ja pyrstötähti.

Mumintrollet och jordens undergång -sarjakuva ilmestyi ensi kerran yli 60
vuotta sitten  lokakuussa 1947.

Tove Jansson nousi maailmanmaineeseen Englannissa 1954 julkaistulla
Muumipeikko-sarjakuvalla, jonka esiaste tämä Ny Tidin sarja oli.
Ilta-Sanomat julkaisi Muumipeikkoa  ensimmäisenä Suomessa 1955 alkaen.

Jorden går under! -nimisen teoksen on julkaissut Ny Tid -lehteä kustantava
Tigertext Ab.

Teos ilmestyi englanniksi syyskuussa 2008


Kirjat löytyvät hyvinvarustetuista kirjakaupoista, myös Ruotsissa, mutta tilata voi myös Tigertextin kautta: bok@nytid.fi.

Suosittelemme kuitenkin tilaamaan adlibris.com-sivuston kautta.

Jos asut Suomen ulkopuolella ja haluat tilata Tigertextin kirjoja, niin teet sen parhaiten lähettämällä sähköpostia Akateemiseen kirjakauppaan: exportorders@akateeminen.com

Kyselyt bitte.westerlund@nytid.fi